Nyt on kulunut yli 2 viikkoa Börjen kuolemasta ja on vahvistunut jotenkin se tunne, että Börjellä on kaikki hyvin. Tuo tunne auttaa asian käsittelemisessä. Syyllisyydentunne on myös vähentynyt. Tiedän, että on normaalia tuntea syyllisyyttä, kun lemmikki on jouduttu lopettamaan. Vaikkakin ei olisi tarvetta, mutta se on yleistä.
Vien iltaisin kynttilän Börjen haudalle ja vaihdan sinne kukat. Minulle tuo lohtua katsoa ulos ikkunasta iltaisin, kun näen haudalla palavan kynttilän. Aion tehdä sinne muistokiven, mutta en ole vielä pystynyt miettimään sitä asiaa, vaikka valmistan niitä muille.
Koira ja kanimmekin on koittanut lohduttaa. Papu -kanimme käy antamassa pusuja varpaille ja Piki-koiramme muistuttelee, että hän on vielä täällä ja tarvitsee hellyyttä sekä hoivaa.
On tapahtunut myös joitain merkillisiä juttuja. Mitenköhän näitä pitäisi tulkita.
Yksi niistä on tällainen:
Börje tykkäsi nukkua omassa pedissään tietyllä paikalla, tuvan pitkällä pöydällä. Muutama päivä sitten löysin siltä paikalta, missä hänen petinsä ruukasi olla, kiiltokuvan. Kiiltokuvassa on hieman Börjeä muistuttava kissa, jolla on rusetti kaulassaan. Tunnistin kiiltokuvan, koska minulla on ollut tällainen kiiltokuva lapsuuden kiiltokuva-albumissani. Mutta en ymmärtänyt, miten on mahdollista, että kuva on juuri siinä paikalla, missä Börje ruukasi levätä. Oletin, että tyttäreni olisi sen siihen laittanut, mutta kävi ilmi, ettei hän ollut nähnyt tätä kiiltokuvaa eikä ollut sitä siihen laittanut. Myöskään mieheni ei ollut näin tehnyt. Olin hämilläni, että miten on mahdollista, että kiiltokuva on siihen joutunut.
Oli miten tahansa, tuntui hyvältä löytää se siitä. Muistin, että minulla on yksi kuva, missä Börjellä on rusetti. Laitan sen tänne blogiin. Laitan myös tähän lopuksi kuvan kiiltokuvasta, minkä löysin. On tämä elämä vaan ihmeellistä.
