Uurna/muistolaatta koiralle, omavalintainen rotu
Uurnalaatta/muistolaatta koiralle mustalla pohjalla ja teksti sekä kuva helmiäiskullan sävyssä.
Voit valita laatan koon ja sen, että haluatko siihen kiinnitysreiät vai kiinnitätkö sen mieluummin liimalla tai kaksipuolisella teipillä.
Uurnalaattaa/muistolaattaa voidaan käyttää monella eri tavalla. Se voidaan kiinnittää uurnaan, muistokiveen tai puiseen, omatekoiseen muistomerkkiin.
Kiinnittämiseen uurnaan voidaan käyttää kaksipuolista teippiä tai kiinnittämiseen soveltuvaa liimaa. Mikäli tarkoitus on kiinnittää laatta ulos, esimerkiksi kiveen, suosittelemme kysymään rautakaupasta tähän tarkoitukseen sopivaa liimaa. Esimerkiksi ulkokäyttöön soveltuvaa silikoniliimaa. Tämä muistolaatta on suunniteltu kestämään ulkona.
Mikäli tarkoituksesi on kiinnittää laatta esimerkiksi puiseen muistomerkkiin tai haluat kiinnittää sen pienillä ruuveilla tai nauloilla, valitse vaihtoehto, missä me poraamme pienet reiät laattaan valmiiksi.
Laattaan kaiverretaan koiran nimi, syntymä- ja kuolinaika kuvanmukaisilla fonteilla ja lisäksi laattaan kaiverretaan haluamasi koirarotu siluettina eli sivuprofiilikuva.
Ilmoita koirasi nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä rotu kassalla "lisätiedot" kohdalla. Mikäli haluat laatan ilman siluettia eli tuota rotukuvaa, ilmoita muut tiedot, mutta jätä rotu pois.
Mikäli haluat nähdä etukäteen, minkä näköinen sivuprofiili laattaan kaiverretaan, laita meille sähköpostia info@aniella, niin voimme lähettää sinulle luonnoksen. Jos haluat laattaan muita muutoksia, ota rohkeasti yhteyttä.
Toimitusaika on kaksi viikkoa.
Vaihtoehdot
Tuote | Hinta |
---|---|
12 cm x 8,4 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 22.00 € |
12 cm x 8,4 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 22.50 € |
10 cm x 7 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 21.00 € |
10 cm x 7 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 21.50 € |
8 cm x 5,6 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 20.00 € |
8 cm x 5,6 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 20.50 € |
6 cm x 4,2 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 19.00 € |
6 cm x 4,2 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 19.50 € |
Lisätiedot
Materiaali: | Metallijäljitelmä, akryyli |
Koko: | Voit valita koon |
Valmistusmaa: | Suomi, Kaustinen |
Sävy: | Musta pohja/teksti ja kuva helmiäiskullan sävy |
Siluetti: | Laattaan kaiverretaan omavalintainen rotu |
Suosittelemme myös
Tuote | Hinta | ||
---|---|---|---|
15 cm x 10 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 17.00 € | ||
15 cm x 10 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 17.50 € | ||
13 cm x 8 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 16.00 € | ||
13 cm x 8 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 16.50 € | ||
11 cm x 7 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 15.00 € | ||
11 cm x 7 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 15.50 € | ||
9 cm x 6 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 14.00 € | ||
9 cm x 6 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 14.50 € | ||
7 cm x 4,5 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 13.00 € | ||
7 cm x 4,5 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 13.50 € | ||
5 cm x 3 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 12.00 € | ||
5 cm x 3 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 12.50 € | ||
Sulje ikkuna |
Tuote | Hinta | ||
---|---|---|---|
12 cm x 8,4 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 16.00 € | ||
12 cm x 8,4 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 16.50 € | ||
10 cm x 7 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 15.00 € | ||
10 cm x 7 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 15.50 € | ||
8 cm x 5,6 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 14.00 € | ||
8 cm x 5,6 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 14.50 € | ||
6 cm x 4,2 cm (älkää poratko laattaan kiinnitysreikiä) | 13.00 € | ||
6 cm x 4,2 cm (haluan laattaan kiinnitysreiät) | 13.50 € | ||
Sulje ikkuna |